UUTISET |
Vuoden 2012 Kaj Franck –muotoilupalkinto
myönnettiin Jasmine Julin-Arolle, joka on Rukka-moottoripyöräilyasujen
pääsuunnittelija. Palkinto myönnetään Kaj Franckin hengessä toimivalle
muotoilijalle tai työryhmälle.
Kaj Franck –muotoilupalkinto on suuruudeltaan
10 000 Euroa. Palkinnolla tuetaan sellaista muotoilijaa tai työryhmää,
joka uutta luovalla tavalla on suunnitellut korkeatasoisia teollisesti
valmistettuja tuotteita tai teoksia. Ansiona pidetään sitä, että muotoilija
tai työryhmä toimii aktiivisesti taideteollisuuden alueella ja on suunnitellut
myös uniikkeja töitä. Palkinnon on perustanut Design Forum Finland
ja sen rahoittaja on Suomen Messusäätiö. Suomen Messusäätiö haluaa
kunnioittaa Kaj Franckin merkittävää elämäntyötä muotoilukulttuurimme pioneerina
ja samalla antaa tunnustusta ja tukea nykyisille suunnittelijoillemme.
Kaj Franck ja Jasmine Julin-Aro edustavat
molemmat oman aikansa edelläkävijöitä. Molemmat lähtevät suunnittelussaan
liikkeelle ihmisen tarpeista. Töiden lähtökohtana on käytännöllisyyden
yhdistäminen ulkonäköön. Rukka moottoripyöräilyasut edustavat viimeisintä
design-osaamista turvallisuuden, mukavuuden ja älykkyyden osa-alueilla.
Puvut suojaavat käyttäjäänsä ja huolehtivat ajon mukavuudesta; ne kestävät
hankausta, kulutusta ja sadetta.
Palkituin osa Aalto Yliopiston funktionaalisen
suunnittelun ja materiaalien professori Julin-Aron pitkältä uralta on hänen
suunnittelemansa Rukka-moottoripyöräilyasumallistot. Esim. ensimmäisen
sukupolven kaksiosainen Smart Rider’s Outfit (SRO) -asu sai arvostetun
”Fennia Prize” -pääpalkinnon. Anatomic, toisen sukupolven Smart Rider’s
Outfit (SRO) -puku, on saanut mm. ”entrepreuners.comin 15 tärkeintä keksintöä”
sekä ”Avantex Innovation Prize” –palkinnot.
Jasmine Julin-Aro arvostaa saamansa
Kaj Franck –muotoilupalkintoa todella paljon: ”Tämä on ehdottomasti merkityksellisin
palkinto koko urani aikana. Mielestäni palkitsemiseni on hieno ele valintaraadilta
koko suomalaiselle teolliselle urheiluvaatesuunnittelulle.”