KÄYTTÖKOKEMUKSIA |
Hei!
Halusin vain kiittää ja kumartaa syvästi
hyvää moottoripyörä pukuani (Rukka ArmaX). Olin menneillä viikoilla jälleen
kerran kesän euroopaan kierroksella ja sain kokea jotain aivan uutta. Pyöräni
(Honda Pan-European 1300cc) ilmeisesti koki rengasrikon keskellä saksan
autobaanaa. Viiden metrin matkalla pyöräni kääntyi päin keskikaidetta,
vauhtia oli tuolloin noin 200 kilometriä tunnissa ja aikaa tuohon viiden
metrin matkaan kului alle 0.1 sekuntia. Pyörä paiskautui kaiteeseen, minä
jatkoin siinä vaiheessa jo suoraan tien suuntaisesti. Putosin tielle oikealle
kyljelleni ja pyörin ajokaistaa pitkin yli sata metriä ennen kuin pysähdyin.
Missään vaiheessa en tajuntaani menettänyt, pyöriminen tuntui siltä kun
olisin ollut mattorullan sisällä. Ensihoito henkilökunta ja sairaalassa
minua hoitanut henkilökunta piti pelastumistani todellisena ihmeenä. Oikeassa
kämmenessä minulla on kaksi hiusmurtumaa ja vähän asfaltti-ihottumaa. Myös
selässäni (kainalon alapuolella keskiselän välimaastossa) on jonkin verran
asfaltti-ihottumaa mutta se parani jo alle viikossa, siitä kohdalta pukuni
kului puhki. Mutta kaikki nivelet ja raajat toimivat täydellisesti ja se
on täysin tämän täydellisen ajopuvun ansiota. Kiitos siitä! Valitsen Rukan
ajovarusteet myös jatkossa turvakseni.
Kiittäen Markus Mäki.