 |
Tunnustettu Design
Rukka on Suomessa tuttu ja arvostettu tuotemerkki. Tasaisesti kasvanut vienti on tehnyt merkin tunnetuksi myös maailmalla.
Rukka on ylpeä useista merkin saamista tunnustuksista. Jo vuonna 1992 Rukan moottoripyöräasu palkittiin Pro Finnish Designˇ kunniamaininnalla. Vuonna 1997 merkki sai kunniamaininnan European Design Competitionˇ kilpailussa. Lisäksi yksi moottoripyöräasu on pyydetty designiin ja arkkitehtuuriin keskittyneen Chicago Athaneumin kokoelmiin. Vuonna 2001 palkintokaappi karttui sekä muodin Oscariksi kutsutulla Muodin Gloriaˇ tunnustuksella että Nuorison golfvaatesuunnittelukilpailun voitolla.
KULTAINEN VAATEPUU (Golden Hanger) 2001, First price
FENNIA PRIZE 2003 (Smart Riders’ Outfit for motorcycling)
Rukka-ajoasulle tunnustettu Avantex Innovation -palkinto
Rukka SRO Anatomic -ajoasu palkittin Avantex Innovation -palkinnolla 11.6.2007 Saksassa. Avantex-tuomaristo valitsi Rukan moottoripyöräilyasun voittajaksi innovatiivisten vaatteiden sarjassa. Palkinto myönnetään erinomaisista saavutuksista materiaali- ja tuotekehityksessä sekä uuden teknologian kehittämisessä. Palkittu puku esitellään alan ammattilaisille Avantex-näyttelyssä 12.-14. kesäkuuta Saksassa. Kauppoihin asu on tulossa kesäkuussa 2007.
|
 |